24.3.2010 Perhentian Islands

Toiseksi viimeinen päivä Perhentialla. Tultiin juuri koko päivän kestäneeltä snorklausretkeltä, tarkoitus oli tehdä vain puolenpäivän retki, mutta hupsista vaan, kuulimme puolessa välissä retkeä, että kyseessä olikin koko päivän retki. No, saimme alennusta, koska meidät oli johdettu väärään laivaan. Alun pitäen puolenpäivän retki oli ajateltu olevan Miimon kannalta hyvä sekä itseni(Minna), sillä minua vaivaa jo neljättä päivää outo mahatauti. Ei siitä sen enempää. Onneksi minä sekä Miimo jaksoimme koko päivän oikein hyvin! Näimme taas tuhansia kaloja, jotka koskettelivat ihoamme ja uivat aivan uimalaseissa kiinni. Jännittävin kohde oli uiminen haiden keskellä! Ei niitä siellä kyllä samanlailla uiskenellut, kuin pikkukaloja, mutta itse onnistuin näkemään kaksi melko läheltä ja Hanna yhden vähän kauempaa. Hait olivat n. 1.5metrisiä ja myös Iiris uskaltautui ”haiden sekaan”. Valitettavasti Iiris oli aina oikeaan aikaan pää veden päällä valittamassa, ettei täällä mitään haita ollut! Kuva haista on olemassa, joten näette sitten Suomessa . Oppaamme oli mukana uimassa ja kertoi hieman säikähtäneensä hain kiertäesssä itseään. Tiedustelin, että miten hän saattoi olla niin varma, että hait eivät hyökkää, hän vastasi, etteivät ne vielä ikinä olleet hyökänneet ihmisen kimppuun. Että sellaista, silloin toivoin mielessäni, että tänään ei olisi se ensimmäinen kerta, kun ne päättäisivät hyökätä ja yritin rajoittaa Iiriksenkin äänenkäyttöä, jotta vältyttäisiin pahimmalta ;)



Seuraavaksi lähdimme metsästämään Totoa eli jättiläiskilpikonnaa. Aikamme kierreltyämme veneellä maskit naamalle, valmiina hyppäämään veteen ja käskyn käydessä hyppäsimme veteen. Kauhoin minkä pystyin, mutta valitettavasti muu porukka ei pysynyt mukana. Oppaan kanssa seurasimme Totoa (halkaisija n. 80cm), ikävä kyllä kamera oli Minnalla, joka räpiköi Iiriksen kanssa kaukana takana, joten kuva-aineistoa ei ole. Opas kyllä lähti hakemaan kameraa, ja käski minua pysymään kilpikonnan kintereillä. Pitkään uiskentelinkin kilpikonnan vanavedessä, ennen kuin paikalle saapui toinen vene, joka tukki tieni (Per…e)! Etsimme vielä toisistakin paikoista, tuloksetta. Iiris oli tässä vaiheessa (näkemätön hai +Toto) heittämässä hanskat tiskiin, kun ei odottamiaan eläimiä nähnytkään, vaikka rohkeasti lähtikin niitä etsimään.

Retki oli kuitenkin monessa mielessä onnistunut, mihin vaikutti myös mukava ja väljä retkiseurueemme. Meidän lisäksi veneessä oli mukava (uimataidoton) kiinalaisperhe, joka koki myös omat vastoinkäymisensä: Perheen äiti meinasi hukkua pelastusliivit päällä useaan otteeseen (myös matalassa vedessä). Ensimmäinen ”hukkuminen” näytti epäilyttävästi hain hyökkäykseltä, ja veneemme oli salaman paikalla pelastamassa äidin. Toinen tapaus sattui aivan rantavedessä. Perheen tytär puolestaan kärsi pahasta meritaudista, raukkaparka oksensi heti alkumatkasta reippaanlaisesti. Onneksi olo tämän jälkeen hiukan parani. Isä tuli kyllä innokkaasti veteen joka pysähdyksellä pelastusliivein sekä uimarenkaan kera varustautuneena mutta uimataidottomana - ja vielä renkaan hidastaessa - ei kerinnyt mitään näkemään. Sympaattinen perhe kerta kaikkiaan mikä sai myös oman olomme tuntumaan rennommalta. Kyllä lapsiperhe lapsiperhettä ymmärtää 



Mimosakin suhtautui veneretkeilyyn huomattavasti paremmin ja nukkui kunnon päiväunetkin aaltojen päällä pomppien, tuulen tuivertaessa omassa kumiveneessään (veneen lattialla). Veneen hankin vasta täällä matkan loppumetreillä ja se oli loistava leikkikaukalo kunnes Mimosa keksi pääsevänsä laidan yli tunnustelemaan hiekkaa. Sen jälkeen hiekkaa tietenkin oli joka paikassa..no on sitä kyllä muutenkin.

Nyt on juuri meneillään meidän jokapäiväinen iltapäivän lepohetki: Mimosa nukkuu ja Iiris tekee kirjaa itselleen, sillä mukana olleet Aku Ankan taskukirjat ovat jo loppuun luetut. Hannan kanssa rentoudutaan terassilla yksien päiväoluiden kera  Huomenna viimeinen kokonainen päivä Malesiassa ja sitten Bangkokin humuun!