Taman Negara 18.3.2010

Lähdimme Juarasta tiistaina 16.3. Tarkoitus oli lähteä jo maanantaina, mutta Mimosan kuumeilu ei mennytkään ohi niin nopeasti kuin aluksi luulimme. Hanna käytti neidin klinikalla, jossa paikalla oli avulias hoitaja. Lääkäriä kylässä ei ole. Käynti oli halpa ja samaan hintaan, 15 ringiä, sai Mimosalle lisää lääkkeitä. Hoitaja oli kehottanut antamaan kylmiä kääreitä, mutta Hannan kysyessä, että mitä jos kuume jatkuu, oli vastaus ”I don’ t know”. Niinpä päätimme lähteä tiistaina Juarasta kohti manteretta. Kaikin puolin ihmiset Juarassa auttoivat meitä niin paljon kuin tarvitsi ja selvitti asioita puolestamme, koska nettiyhteydet saarella olivat olemattomat. Erityisesti Mutiera resortin kautta saimme hyvää tietoa ja kyydin lopulta Tekekkiin. He myös selvittivät meille jatkoyhteydet Taman Negaraan sekä valmistivat aamiaisen ennalta, jotta kerkiämme taksilla lautalle. Myös omaa taloamme haluamme lämpimästi suositella. Emme muista resortin nimeä, koska mökkimme oli irti resortista. Käytännössä mökkiä voi tiedustella ”Mutiera shopping centerin” (tosiassa pieni kauppa) viereisestä talosta. Toisaalta kylässä kaikki tietävät kaikki, joten paras tapa löytää paras mökki on kulkea rannalla kunnes sopiva mökki löytyy!

Onneksemme Mimosa vaikutti paremmalta lähtöaamunamme; kuume ei ollut noussut yön jälkeen ja Mimosa oli muutenkin eloisa. Ehdimme lautalle, joka lähti liki kaksi tuntia myöhässä, ja pääsimme onnellisesti Mersingiin. Lautta kierteli merellä myrskyä ja Hannan kanssa puimme jo tytöille liivit päälle. Saimme ehkä hieman kummeksuvia katseita kanssamatkustelijoilta ehkä hieman hysteerisen toimintamme johdosta. Molemmat meistä oli jo tehnyt mielessään toimintasuunnitelman, mikäli joutuisimme veden varaan. Noh, onneksi niin ei käynyt. Mersingistä järjestyi bussi kyyti Kuantaniin (16ringi/hlö). Matka kesti noin kolme tuntia ja perillä päätimme että Hanna veisi Mimosan varmuudeksi lääkärille. Mimosa saikin diagnoosin (Suomessa sitä ei kylläkään tunnettu) ja kyseessä olisi kuulemma vauvoille tyypillinen virus, johon eivät antibiootit tehoaisi.

Kuantanista meidän piti jatkaa bussilla Kuala Tahaniin, mutta viimeinen bussi Jerantutiin, jossa olisipitänyt yöpyä, oli lähtenyt jo kolmelta. Kuantan ei vaikuttanut mukavalta kaupungilta ja sinne jääminen puolikuntoisen lapsen kanssa ei houkutellut. Tiedutelimme taksikyytiä, ja lopulta matkustimme 4 tunnin matkan suoraan Taman Negaraan, mikä maksoi 270ringiä. Kallishan se oli verrattuna bussikyytiin, mutta toisaalta vain n. 50euroa suorasta kyydistä omalla taksilla kohdekyläämme ei ollut paljoa ja säästimme vaivaa ja hermojamme. Majoitus olisi todellakin pitänyt varata etukäteen, sillä taksista varaamamme hotelli osoittautui aivan hirveäksi armeijan kasarmiksi (Agoh chalet). Onneksi jälleen ihmiset olivat ystävällisiä, ja aikamme kauhisteltuamme ja kellon ollessa yli kymmenen illalla, he auttoivat meidät löytämään paremmanhotellin. Ei tämäkään kyllä kummoinen ole, mutta leveä sänky mahdollistaa Mimosalle ja Hannalle hieman paremmat unet, ja on tässä parvekekin, jossa juuri nyt istun ja kirjoitan.


Hanna ja iiris ovat aamiaisella ja minä valvon sairaan Mimosan unta. Kuume ei ole hellittäny kylmäkääreillä ja paracetamolilla. Onneksi Mimosa syö ja juo, eikä ripuloi, mutta matkatunnelmaamme se väkisinkin vaikuttaa. Hanna on aivan puhki huolesta, ja haluaisi tietää, mistä on kyse. Itsestä tuntuu hieman epäreilulta, kun näen miten Iiris reissusta nauttii. Eilen olimme kävelemässä sademetsässä lähes 400 metriä pitkää riippusiltaa, josta oli syvä pudotus maahan. Silta oli siis turvallinen ja seurassamme oli ”muutama muukin turisti”. Iiris rentoutui alun jännityksen jälkeen ja riemuitsi, kuinka paljon jännempi riippusilta oli verrattuna Särkkään tai Hoplopiin :) Illalla kävimme vielä jokilaiva-ajelulla vain meidän porukan kesken, ja Iiris uiskenteli joessa. Oppaamme näytti meille kiviä, joista alkuperäiskansalaiset yhä tekevät meikkinsä ja teki lopulta meille kaikille meikit kivimaaleilla. Iiris on rohkaistunut mielestäni reissun aikana paljon, eikä arastele niin paljon uutta kuin aiemmin. Miehen meikattavaksikin meni ihan vain kun mies englantia puhumalla ja elekieltä käyttämällä pysyi Iiristä!

Tehtiin lopulta pikapäätös: lähdettään jo tänään kohti Kota bahrua. Taman Negara osoittautui tämän reissun virhearvioksi. Lasten kanssa pääsimme näkemään vain puiston turistien kansoittaman alueen. Varsinainen trekkailu jäi meiltä nyt väliin. Tarkoituksena alun perin oli vuorotellen sitäkin kokeilla. Aikamoista säätöä olisi kuitenkin ollut ilman pikku potilastakin. Totta kai turha mutka, joka vielä söi matkakassaa, harmittaa, mutta ikinä ei voi tietää täysin, mitä vastassa on… Täytyy sanoa, että itselleni Taman Negara oli helvetillinen kokemus ja kovasti olin taas kotiinkiin lähdössä. Asiaan vaikutti tietenkin myös oma huoleni Mimosasta, joka sai kaiken tuntumaan vaikealta..myös henkittämisen.