24.3.2010 Perhentian Islands

Toiseksi viimeinen päivä Perhentialla. Tultiin juuri koko päivän kestäneeltä snorklausretkeltä, tarkoitus oli tehdä vain puolenpäivän retki, mutta hupsista vaan, kuulimme puolessa välissä retkeä, että kyseessä olikin koko päivän retki. No, saimme alennusta, koska meidät oli johdettu väärään laivaan. Alun pitäen puolenpäivän retki oli ajateltu olevan Miimon kannalta hyvä sekä itseni(Minna), sillä minua vaivaa jo neljättä päivää outo mahatauti. Ei siitä sen enempää. Onneksi minä sekä Miimo jaksoimme koko päivän oikein hyvin! Näimme taas tuhansia kaloja, jotka koskettelivat ihoamme ja uivat aivan uimalaseissa kiinni. Jännittävin kohde oli uiminen haiden keskellä! Ei niitä siellä kyllä samanlailla uiskenellut, kuin pikkukaloja, mutta itse onnistuin näkemään kaksi melko läheltä ja Hanna yhden vähän kauempaa. Hait olivat n. 1.5metrisiä ja myös Iiris uskaltautui ”haiden sekaan”. Valitettavasti Iiris oli aina oikeaan aikaan pää veden päällä valittamassa, ettei täällä mitään haita ollut! Kuva haista on olemassa, joten näette sitten Suomessa . Oppaamme oli mukana uimassa ja kertoi hieman säikähtäneensä hain kiertäesssä itseään. Tiedustelin, että miten hän saattoi olla niin varma, että hait eivät hyökkää, hän vastasi, etteivät ne vielä ikinä olleet hyökänneet ihmisen kimppuun. Että sellaista, silloin toivoin mielessäni, että tänään ei olisi se ensimmäinen kerta, kun ne päättäisivät hyökätä ja yritin rajoittaa Iiriksenkin äänenkäyttöä, jotta vältyttäisiin pahimmalta ;)



Seuraavaksi lähdimme metsästämään Totoa eli jättiläiskilpikonnaa. Aikamme kierreltyämme veneellä maskit naamalle, valmiina hyppäämään veteen ja käskyn käydessä hyppäsimme veteen. Kauhoin minkä pystyin, mutta valitettavasti muu porukka ei pysynyt mukana. Oppaan kanssa seurasimme Totoa (halkaisija n. 80cm), ikävä kyllä kamera oli Minnalla, joka räpiköi Iiriksen kanssa kaukana takana, joten kuva-aineistoa ei ole. Opas kyllä lähti hakemaan kameraa, ja käski minua pysymään kilpikonnan kintereillä. Pitkään uiskentelinkin kilpikonnan vanavedessä, ennen kuin paikalle saapui toinen vene, joka tukki tieni (Per…e)! Etsimme vielä toisistakin paikoista, tuloksetta. Iiris oli tässä vaiheessa (näkemätön hai +Toto) heittämässä hanskat tiskiin, kun ei odottamiaan eläimiä nähnytkään, vaikka rohkeasti lähtikin niitä etsimään.

Retki oli kuitenkin monessa mielessä onnistunut, mihin vaikutti myös mukava ja väljä retkiseurueemme. Meidän lisäksi veneessä oli mukava (uimataidoton) kiinalaisperhe, joka koki myös omat vastoinkäymisensä: Perheen äiti meinasi hukkua pelastusliivit päällä useaan otteeseen (myös matalassa vedessä). Ensimmäinen ”hukkuminen” näytti epäilyttävästi hain hyökkäykseltä, ja veneemme oli salaman paikalla pelastamassa äidin. Toinen tapaus sattui aivan rantavedessä. Perheen tytär puolestaan kärsi pahasta meritaudista, raukkaparka oksensi heti alkumatkasta reippaanlaisesti. Onneksi olo tämän jälkeen hiukan parani. Isä tuli kyllä innokkaasti veteen joka pysähdyksellä pelastusliivein sekä uimarenkaan kera varustautuneena mutta uimataidottomana - ja vielä renkaan hidastaessa - ei kerinnyt mitään näkemään. Sympaattinen perhe kerta kaikkiaan mikä sai myös oman olomme tuntumaan rennommalta. Kyllä lapsiperhe lapsiperhettä ymmärtää 



Mimosakin suhtautui veneretkeilyyn huomattavasti paremmin ja nukkui kunnon päiväunetkin aaltojen päällä pomppien, tuulen tuivertaessa omassa kumiveneessään (veneen lattialla). Veneen hankin vasta täällä matkan loppumetreillä ja se oli loistava leikkikaukalo kunnes Mimosa keksi pääsevänsä laidan yli tunnustelemaan hiekkaa. Sen jälkeen hiekkaa tietenkin oli joka paikassa..no on sitä kyllä muutenkin.

Nyt on juuri meneillään meidän jokapäiväinen iltapäivän lepohetki: Mimosa nukkuu ja Iiris tekee kirjaa itselleen, sillä mukana olleet Aku Ankan taskukirjat ovat jo loppuun luetut. Hannan kanssa rentoudutaan terassilla yksien päiväoluiden kera  Huomenna viimeinen kokonainen päivä Malesiassa ja sitten Bangkokin humuun!

Perhentian Islands 19.3.2010

…ja täällä ollaan. Tarkoitus oli edetä junalla -edullisesti , mutta kiitos erään ”avuliaan” paikallisen, joka neuvoi meidät junaan, jota ei ollut. Siellä seisoimme Jerantutin asemalla junaa odotellen, kunnes kuulimme seuraavan junan lähtevän 12 tunnin päästä. Ei muuta, kuin taksiin, ja hinta Kota Bharuun ei ollut halpa: 420ringiä! Mutta Mimosa piti saada lääkäriin, pian.

Taksi matkan edetessä huomasimme sitten tytön tervehtyneen..lepo auton hurinassa ei kyllä pahaakaan tehnyt. Khota Bharussa ei sitten aikaa vietettykään, Mimosalle hankimme lisää ruokaa ja Iirikselle askartelu tarvikkeita. Taksilla (tietenkin) hurautimme Kuala Besutin ”lautalle” niin luulimme, osoittautui melko pieneksi paatiksi suurien aaltojen heittelemänä. Meitä oli siis n. kymmenen henkeä moottoriveneessä henkeä /oksennusta pidätellen. Pikkuhiljaa raavaimmatkin miehet pukivat pelastusliivit ylleen. Selvisimme kuitenkin hengissä rantaan ja loppumatkasta kyydin hieman tasoituttua jopa nautin hieman. Ilmoitimme kuskille tomerasti menevämme Long beachille, mutta vene ei suurien aaltojen vuoksi meitä voinut sinne heittää..onneksi. Rannassa meitä varoitettiin, että aallot Long beachillä ovat OIKEASTI vaaralliset. Edellisellä viikolla aaltoihin oli kuollut mies.

Coral bayn laiturin päässä seisoikin sopivasti resortin sisäänheittäjä, joka halusi esitellä huoneen alueelta, joka kylläkin näytti budjettiimme nähden aivan liian tasokkaalta. Onneksemme low seasonin vuoksi meillä olikin rahkeita ottaa tämä - mielestäni - jumalainen ”mökki” vastaan. Nyt on sitten leviät parivuoteet kummallakin poppoolla, ja Iiriselle ihan oma huone (oikeasti pukeutumishuone) sekä vielä pari kappaletta terasseja. On aika helpottavaa voida Miimokin pitkästä aikaa kunnon lattialle laskea. Neito tuntuukin erittäin tyytyväiseltä tästä käänteestä.

Tämä on kyllä oikea paikka viettää loman loppurutistus. Vaikka kylläkin täytyy sanoa, että ilman rauhallista resorttiamme omine uimarantoineen, en uskaltaisi kaikille suositella. Pääranta itsessään on pieni ja kapea; täytetty ravintolan pöydillä. Lisäksi välissä on veneen ankkureita ja naruja vaikeuttamassa kulkua rannalla. Illalla ranta on ihana, kun ravintoloiden pöytiin syttyy kynttilät ja puita on valaistu erinäisin valaisimin, aallot hipovat ravintolan pöytiä ja myös kaipaamaamme musiikkia kuuluu. Väki on keskimäärin nuorempaa kuin esim. Tiomalnilla, mikä vaikuttaa rannan yleisilmeeseen. Myös lapsiperheitä on melko paljon. Olutta ei tälläkään rannalla myydä kuin yhdessä internet-kahvilassa, ja joissain ravintoloissa -iltaisin.


Paikka on myös täydellinen snorklaukseen, josta myös Iiris on innostunut. Pellareilla Iiris tulee todella syvälle ja tänäänkin (21.3.) näimme monta hienoa sateenkaarivärein koristeltua kalaa, eikä Iiris enää pelännyt niin kuin loman alussa. Nämä loman loppupäivät kuluvatkin varmaan snorklaillen ja ihan vaan oleskellen! Ehkä joku tekee jonkun retken, mutta pääpiirteissään nyt relataan, kun kaikilla on hyvä olla!

Taman Negara 18.3.2010

Lähdimme Juarasta tiistaina 16.3. Tarkoitus oli lähteä jo maanantaina, mutta Mimosan kuumeilu ei mennytkään ohi niin nopeasti kuin aluksi luulimme. Hanna käytti neidin klinikalla, jossa paikalla oli avulias hoitaja. Lääkäriä kylässä ei ole. Käynti oli halpa ja samaan hintaan, 15 ringiä, sai Mimosalle lisää lääkkeitä. Hoitaja oli kehottanut antamaan kylmiä kääreitä, mutta Hannan kysyessä, että mitä jos kuume jatkuu, oli vastaus ”I don’ t know”. Niinpä päätimme lähteä tiistaina Juarasta kohti manteretta. Kaikin puolin ihmiset Juarassa auttoivat meitä niin paljon kuin tarvitsi ja selvitti asioita puolestamme, koska nettiyhteydet saarella olivat olemattomat. Erityisesti Mutiera resortin kautta saimme hyvää tietoa ja kyydin lopulta Tekekkiin. He myös selvittivät meille jatkoyhteydet Taman Negaraan sekä valmistivat aamiaisen ennalta, jotta kerkiämme taksilla lautalle. Myös omaa taloamme haluamme lämpimästi suositella. Emme muista resortin nimeä, koska mökkimme oli irti resortista. Käytännössä mökkiä voi tiedustella ”Mutiera shopping centerin” (tosiassa pieni kauppa) viereisestä talosta. Toisaalta kylässä kaikki tietävät kaikki, joten paras tapa löytää paras mökki on kulkea rannalla kunnes sopiva mökki löytyy!

Onneksemme Mimosa vaikutti paremmalta lähtöaamunamme; kuume ei ollut noussut yön jälkeen ja Mimosa oli muutenkin eloisa. Ehdimme lautalle, joka lähti liki kaksi tuntia myöhässä, ja pääsimme onnellisesti Mersingiin. Lautta kierteli merellä myrskyä ja Hannan kanssa puimme jo tytöille liivit päälle. Saimme ehkä hieman kummeksuvia katseita kanssamatkustelijoilta ehkä hieman hysteerisen toimintamme johdosta. Molemmat meistä oli jo tehnyt mielessään toimintasuunnitelman, mikäli joutuisimme veden varaan. Noh, onneksi niin ei käynyt. Mersingistä järjestyi bussi kyyti Kuantaniin (16ringi/hlö). Matka kesti noin kolme tuntia ja perillä päätimme että Hanna veisi Mimosan varmuudeksi lääkärille. Mimosa saikin diagnoosin (Suomessa sitä ei kylläkään tunnettu) ja kyseessä olisi kuulemma vauvoille tyypillinen virus, johon eivät antibiootit tehoaisi.

Kuantanista meidän piti jatkaa bussilla Kuala Tahaniin, mutta viimeinen bussi Jerantutiin, jossa olisipitänyt yöpyä, oli lähtenyt jo kolmelta. Kuantan ei vaikuttanut mukavalta kaupungilta ja sinne jääminen puolikuntoisen lapsen kanssa ei houkutellut. Tiedutelimme taksikyytiä, ja lopulta matkustimme 4 tunnin matkan suoraan Taman Negaraan, mikä maksoi 270ringiä. Kallishan se oli verrattuna bussikyytiin, mutta toisaalta vain n. 50euroa suorasta kyydistä omalla taksilla kohdekyläämme ei ollut paljoa ja säästimme vaivaa ja hermojamme. Majoitus olisi todellakin pitänyt varata etukäteen, sillä taksista varaamamme hotelli osoittautui aivan hirveäksi armeijan kasarmiksi (Agoh chalet). Onneksi jälleen ihmiset olivat ystävällisiä, ja aikamme kauhisteltuamme ja kellon ollessa yli kymmenen illalla, he auttoivat meidät löytämään paremmanhotellin. Ei tämäkään kyllä kummoinen ole, mutta leveä sänky mahdollistaa Mimosalle ja Hannalle hieman paremmat unet, ja on tässä parvekekin, jossa juuri nyt istun ja kirjoitan.


Hanna ja iiris ovat aamiaisella ja minä valvon sairaan Mimosan unta. Kuume ei ole hellittäny kylmäkääreillä ja paracetamolilla. Onneksi Mimosa syö ja juo, eikä ripuloi, mutta matkatunnelmaamme se väkisinkin vaikuttaa. Hanna on aivan puhki huolesta, ja haluaisi tietää, mistä on kyse. Itsestä tuntuu hieman epäreilulta, kun näen miten Iiris reissusta nauttii. Eilen olimme kävelemässä sademetsässä lähes 400 metriä pitkää riippusiltaa, josta oli syvä pudotus maahan. Silta oli siis turvallinen ja seurassamme oli ”muutama muukin turisti”. Iiris rentoutui alun jännityksen jälkeen ja riemuitsi, kuinka paljon jännempi riippusilta oli verrattuna Särkkään tai Hoplopiin :) Illalla kävimme vielä jokilaiva-ajelulla vain meidän porukan kesken, ja Iiris uiskenteli joessa. Oppaamme näytti meille kiviä, joista alkuperäiskansalaiset yhä tekevät meikkinsä ja teki lopulta meille kaikille meikit kivimaaleilla. Iiris on rohkaistunut mielestäni reissun aikana paljon, eikä arastele niin paljon uutta kuin aiemmin. Miehen meikattavaksikin meni ihan vain kun mies englantia puhumalla ja elekieltä käyttämällä pysyi Iiristä!

Tehtiin lopulta pikapäätös: lähdettään jo tänään kohti Kota bahrua. Taman Negara osoittautui tämän reissun virhearvioksi. Lasten kanssa pääsimme näkemään vain puiston turistien kansoittaman alueen. Varsinainen trekkailu jäi meiltä nyt väliin. Tarkoituksena alun perin oli vuorotellen sitäkin kokeilla. Aikamoista säätöä olisi kuitenkin ollut ilman pikku potilastakin. Totta kai turha mutka, joka vielä söi matkakassaa, harmittaa, mutta ikinä ei voi tietää täysin, mitä vastassa on… Täytyy sanoa, että itselleni Taman Negara oli helvetillinen kokemus ja kovasti olin taas kotiinkiin lähdössä. Asiaan vaikutti tietenkin myös oma huoleni Mimosasta, joka sai kaiken tuntumaan vaikealta..myös henkittämisen.

Juaraan voisi vielä joskus palata..

Tämä paikka tulee kyllä jäämään mieliimme. Juaran kylä on ottanut meidät erittäin avoimesti vastaan, tietysti olemme hieman harvinaisempi näky muutenkin harvojen turistien joukossa, että painumme helposti mieleen. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja auttavaisia, koko kylä hehkuu mielestäni lämpöä ja ihmiset todella näyttävät onnellisilta. Kylä ja tieverkosto (jossa liikkuu lähinnä skoottereita; kylässä on n. viisi autoa) on antanut hienot mahdollisuudet kävellä rattaiden kanssa ja tutustua viidakkoon.
Juara Beach 15.3.2010

Useammat ravintolat (n.5kpl) ovat tuoneet ihanaa vaihtelua ruokavalioomme, myös iiris on löytänyt jokaisesta jonkun mieluisen ruokalajin, niin neitikin syö muutakin kuin hampurilaista! Kahteen lähimmäiseen ravintolaan mennessä tuntuu kuin menisi omaan olohuoneeseen, ihmiset ovat jo tuttuja ja kylällä mennessä saa tervehtiä vastaan tulijoita. Lähinnä kaduilla ja ravintolaissa näkyy miehiä, naiset -erityisesti nuoret n. 15- 20 -vuotiaat ovat piilossa. Toinen asia mitä olemme miettineet, on ihmisten suorat kysymykset, joihin olemme joutuneet monessa kohtaa matkamme varrella jo vastaamaan. Päätimme että seuraavalta kysyjältä tiedustelemme myös kohteliaasti hänen perhesuhteistaan.

Eilen ollessamme Mimosan kanssa rataslenkillä alkoi viidakosta kuulua meteliä. Apinat ne siellä tappelivat reviireistään. Paluumatkalla näimme joessa valtavan liskon. Yhtenä päivänä kiemurteli vastaan metrinen käärme. Paikallinen mies valisti että se on vaaraton ja Minna oli aivan tohkeissaan. Minua ei kyllä vaaratonkaan käärme miellytä!


Rannan vaahtopäisten aaltojen ansiosta olemme löytäneet merestä uuden ulottuvuuden..lainelautailun! Voi sitä vapauden tunnetta ja vauhdin hurmaa. Mimosan ottaessa päiväunia ja Iiriksen leikkiessä legoilla viiletimme lautojemme kanssa siihen malliin että ruumiin vammoilta ei vältytty. Oma leikkausarpeni 4 vuoden takaa näyttää eilen operoidulta, Minnalla ongelmia tuottaa polvet ja selkä..noh se oli sen arvoista.

Juara

Juara Beach 10.3.2010.

Saavuttiin eilen Juaraan. Mielemme ehti muuttua jo moneen otteeseen sen suhteen minne Banubalta jatkettaisiin. Salangin unohdimme melko nopeasti ja ajattelimme suunnata selkeästi eri puolelle Tiomanin saarta, koska Banuban lähirannat olimme kolunneet jo kattavasti läpi. ABC-ranta /kylä olisi ollut hyvä vaihtoehto aluksi, mutta naapurirannalle emme viitsineet tavaramäärämme kanssa raahautua. Tarkoitus oli mennä Mukutin kylään aivan saaren eteläkärkeen. Ranta on kaunis ja sijaitsee kylän läheisyydessä, joten olisimme saaneet nauttia paikallisten ihmisten seurasta. Mukutista olisi ollut myös helppo reitti vesiputouksille Asahin kylään. Muuten kylä on tällä hetkellä eristynein Tiomanin rannoista.

Puhuimme suunnitelmistamme eräälle paikalliselle naiselle, joka sai mielemme jälleen muuttumaan. Mukutin ranta on kuulemma hyvin kivikkoinen ja erityisen suosittu paikallisten lomakylänä. Paikallsiten lomat alkavat näinä päivinä ja kylä olisi saattanut olla levoton ja sen palvelut/ ruuat suunnattu lähinnä paikallisille lomailijoille. Nainen ehdotti hyvin varmana Juaraa ja kehui sen kauneutta ja loputonta hiekkarantaa. Juara on myös kylä eli kylässä asuisi myös paikallisia, mikä oli meille tärkeää.

Eilen sitten ajoimme venetaksilla Juaraan. Juaraan olisi ajallisesti/sekä rahallisesti ollut kannattavampi siirtyä Tekekin kylään ensiksi veneellä ja jatkaa siitä autolla Juaraan. Meille painavampi syy kuin raha tai nopeus oli helppous tavaroiden ja lasten siirtämisessä paikasta toiseen. Otimme siis venetaksin suoraan Banubalta Juaraan. Matka oli hintava 150ringiä(n.30€) per aikuinen, mutta kannattava. Saimme nähdä matkalla lähes koko Tiomanin saaren ja sen asumattomat kallioiden ja tiiviin kasvillisuuden peittämät rannat. Mimosa sai nukkua, eikä meidän tarvinnut siirtää kuin kerran tavarat veneeseen ja pois.

Saavuttuamme rannalle olin mykistynyt. Ranta oli monta kertaa kauniimpi kuin olin osannut kuvitella. Poukamassa sijaitseva yksinäinen kylä, jolla rantaviivaa arviolta n. puolisen kilometriä, ehkä enemmänkin. Hiekka oli valkoista ja niin hienoista, ettei seasta löydä edes pieniä kivanmurusia, ihanteellinen siis ajatellen niin itseäni kuin Iiristä. Ranta on loivasti jyrkkenevä ja laskuveden aikaan Iirikselläkin ylettyy jalat pohjaan vielä 100 metrin jälkeen. Tänään ranta oli hyvin aallokkoinen ja osa aalloista itseäni korkeampia. Koska ranta on matala, uskalsin silti ottaa Iiriksen pelastusliiveillä varustettuna mukaan. Nautimme ja pompimme käsi kädessä aaltojen heitteleminä.



Mökkimme etsimme vasta paikan päältä, ja hyvä niin. Löysimme mökin kahdella isolla sängyllä ja ”omalla pihalla” ja aivan rannalta yhteensä hintaan 100ringiä (20e/yö). Meillä on siis oma kookospalmujen varjostama ranta kaistale, jossa meri on alle 10 metrin päässä nousuveden aikaan. Tämä mahdollistaa kaikenlaisen toiminnan. Kävimme tänään jopa Hannan kanssa uimassa lasten ollessa mökissä. Sovimme että iiris tulee vilkuttelemaan, mikäli Mimosa hermostuu. Meidän ei siis tarvitse raahautua rannalle vaan olemme rannalla! Meillä ei myöskään ole naapureita, niin kuin yleensä mökkikylässä mökit ovat rinnakkain. Meillä naapureina on lauma kiimaisia kissoja, jotka kuulemma Hannan olivat herättäneetkin viime yönä. Lisäksi mekkalaa pitävät palmuissa päivänsä nuokkuvat oikeasti suuret lepakot, jotka myös iltaisin heräävät rettelöimään. Päivisin siis ajatuksissa hieman kitkuttaa mahdolliset putoavat kookospähkinät sekä nuokkuvat lepakot, mutta eivät ne kai mihinkään putoa! Voimme siis rauhassa metelöidä (meistä todella lähtee ääntä), eikä tarvitse varoa katseleeko joku jos vahingossa eksyy terassille vähäpukeisena :)
Huoneemme on myös ilmastoitu. Edellisen mökin tuuletin sai molemmat muksut aivastelemaan ja iiriksen räkäiseksi. Tällä hetkellä Mimosa on aika flunssainen, ja nukkuu paljon. Kuume ei kuitenkaan ole noussut kuin 37.7 eli ei hätää!



>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
10.3.2010
Ajoimme Tekekin kylaan, koska Mimonsan vaipat ovat lopussa ja omasta kylasta niita ei loytynyt. Lisaksi halusimme paivittaa blogia, silla myoskaan nettia ei Juaran kylasta loydy. MAtka oli jalleen suhteellisen hintava. talla kertaa tulimem kapean 9km pituisen vuoristotien Juarasta Tekekkiin. MAtkalla naimme entista vihreampaa sademetsaa ja apinoita. 9 kilometrin matka kesti n. puolituntia, avaikka allamme oliu maasturi. Tien jyrkka nousu saaren halki ensiksi huipulle ja siita lasku Tekekin kylaan pakotti auton ajamaan hiljaa. Hienoa oli, kun pilvwet olivat alapuolellamme. Mutta nama nettiyhteydet.. ovat niin hitaita, etten edes viitsi yrittaa latailla kuvia viela taalta; pitaa ehtia syomaan muiden mukaan, jotka jo edelta menivat!

Bye, bye Banuba!

8.3.2010.
Viimeinen ilta Banuballa, vodkaa siemaillen (Alkoholin/oluen saanti on täällä kiven takana. Oma resorttimme myy olutta ohi listan. En tiedä onko kysymys vain resortn pitäjien uskonnollisesta vakaumuksesta vai jostain muusta. Joka tapauksessa hyvin harva paikka Tiomanilla tarjoaa alkoholipitoisia virvokkeita listoillaan. Vodka tarttuikin käteemme Tekekin kylän Duty Free shopista, jossa after sun –voide ja vodka maksoivat saman verran!) suunnittelemme uuden rannan valloitusta. Olisi ollut hauska juhlistaa viimeista iltaa myös syömällä hiukan hienommin mutta ravintola (ruokala pikemminkin) ei antanut siihen mahdollisuutta. Kaikki ruuatkin oli jo testattu ilman suurempaa nautintoa. Varmasti tätä paikka tulemme kuitenkin lämmöllä muistelemaan. Täältä käsin pääsimme hienosti tutkailemaan läheisiä rantoja ja henkilökunta sekä maisemat ovat olleet mahtavat.

Tänään otimme Minnan kanssa kumpikin laatuaikaa oman itsemme kanssa ja trekkasimme vuoron perään viidakon halki viereiselle ABC rannalle. Minna antoi hyvän vihjeen ja vuokrasin kylän alusta polkupyörän jolla huristelin rannan viimeiseen ravintolaan. Oli kyllä ihanaa uppoutua kirjaan ja vain kuunnella aaltojen pauhua. Aamukin meni kyllä lasten kanssa rattoisasti. Mimosa tuntuu selvästi kotiutuneen. Viihtyi vaikka kuinka kauan paikallisten nuorten poikien syliteltävänä. Iiriksen kanssa keskityimme täydellisien hiekkakakkujen tekoon.

(Minna)Patikka matka viereiselle ABC-rannalle ei ole pitkä, mutta sisältää jyrkät nousut ja laskut, sillä rantoja erottaa ainoastaan kukkula. Uimalla olisi nopeasti perillä, mutta kivikkoiset rannat ja vuoroveden vaihtelu vaikeuttavat asiaa. Itse asiassa Iiriskin teki retken edellisenä päivänä ja pomppi viidakossa kuin gaselli. Jyrkänteille laskuja helpottamaan kiinnitetyt köydet eivät vain vastanneet Iiriksen kuvitelmaa liaaneista, ja olivat näin ollen lievä pettymys. Menimme Iiriksen kanssa menomatkan kaksin ja Hanna ja Mimosa tulivat venetaksilla. Matka olisi ollut liian haastava Mimosa rinkassa. Takaisin päin mentiin sitten Mimosan kanssa taksilla ja Iiris trekkasi Hannan kanssa myös takaisin. Vaikka matka ei ollut pitkä, olivat vaelluskengät erittäin järkevä valinta reitille.



Retkestä ABC:lle saimme idean toteuttaa laatuaikamme tuolla rannalla ja se oli ihanaa! Matkan aikana on jo tullut huomattua, ettei lasten kanssa tosiaan voi irrottautua ajasta ja olla vain hetkessä, tai sitten ollaan tosi pienissä hetkissä. Joka tapauksessa koko ajan pitää olla suunnitelma seuraaville tunneille valmiina. Toki Mimosan päiväunet tarjoavat mukavia hetkiä Hannalle olla vain, mutta varmuutta pienen heräämishetkestä ei ole. Iiriksen kanssa pystyy jo yllättävänkin hyvin lueskelemaan kirjaa, tai löhöämään rannalla Iiriksen peuhatessa rantavedessä. Mutta silti pitää olla valmiina lähtemään tiettynä hetkenä syömään jne. Tästä päivästä alkaen pyrimme ottamaan joka päivä aina pienet hetket itsellemme vuoroillamme!

Niin kuin Hanna jo mainitsi, on oman ravintolan (tosiaan ainut vaihtoehto syödä ellei halua kävellä jyrkkää viidakkopolkua pimeässä naapurikylästä) listat käyty läpi. Erityisesti Iiriksen ruokavalio on muuttunut hyvin yksipuoliseksi. Siksi on mukava vaihtaa huomenna maisemaa!

Tioman

Tioman –Banuba beach
No vihdoin iinternetti, että voimme siirtää Wordille kirjoitettuja tekstejä blogiin! Tekstit tulevat siis aina viiveellä ja kuvat liitän seuraavalla internet kerralla:)

Bussissa matkalla Tiomanille rupesimme sitten selvittämään majoitusvaihtoehtoja. Ei tuntunutkaan mukavalta lähteä vasta paikan päällä rinkat selässä ja lapset levottomina metsästämään. No, asia ratkesi kun bussi tuli perille Mersingissä. Ystävällisen oloinen nainen oli vastassa asemalla tarjoamassa majoitus vaihtoehtoja. Oppaissa oli varoiteltu juuri Mersingissä turisteja huijaavista myyjistä ja siksi olinkin aluksi tosi epäluuloinen. Valinta osoittautui kuitenkin hyväksi.

Banuba Inn on pieni ja aluksi jopa pelottavan rauhallinen rakennelma puisia sekä kivisiä mökkejä vuoren rinteessä. Rattaille täällä ei ole käyttöä paitsi ruokaillessa. Kirjoitan tätä juuri hymyssä suin ravintolassamme, Mimosa nukkuu ja Minna ja Iiris peuhaavat rannalle. Kummatkin näköetäisyydellä. Tänään löysimme unelma rantamme vain pienen polun päästä(n.3min.)



..Mimosa heräsi ja tehtiin vaihto, Hanna meni iiriksen kanssa veteen ja minä yritän nyt kertoa tunnelmiani Tiomanilla. Mimonsa touhuaa rattaissa ja tuuli kuljettaa aaltoja vain muutaman metrin päässä. Nyt on nousuvesi. Hannan mainitsema unelmaranta on tällä hetkellä veden peitossa. Kyseisellä rannalla taipuivat paksurunkoiset puut kohti merta. Puihin oli kiinnitetty liaaneja, joilta saattoi heittäytyä mereen. Ja mikä parasta, rannalla ei ollut ketään muita. Paksut puut tarjosivat rannalle hyvin varjopaikkoja Mimosalle, mutta myös aurinkoisia kohtia löytyi, joskin eilisen laivaretken jälkeen hakeuduimme Hannan kanssa molemmat varjoon.



Koko päivän kestänyt snorklausretki oli kaikin puolin huono valinta näin alkuun, eikä ainakaan ollut helppo aloitus rantaelämälle ajatellen Mimosaa. Sen sijaan Iiris nautti. Pikavene ajoi niin lujaa, että veneen nokassa istuessamme, jouduimme Iiriksen kanssa pitämään toisistamme ja laidoista molemmin käsin kiinni, ja Iiristä nauratti! Päädyimme aivan autiolle saarelle, jossa snorklasimme turkoosissa vedessä kalojen keskellä. Syvemmille vesille pysähdyimme myös snorklaamaan (myös iiris pulahti, veteen, joskaan ei uskaltanut katsoa pinnan alle) ja voin sanoa tunteneeni kuin olisin ollut akvaariossa. Hannan kanssa vaihdeltiin uimavuoroja, koska Mimosan oleminen laivalla oli lähinnä sylielämää. (Pakko tähän väliin on ihan henkilökohtaisesti kommentoida, että eilen olin kyllä jo kotiin lähdössä… Retkellä korostui se, että pienen vauvan kanssa kaikki mikä kotona hoituu itsestään on täällä aika urakka. Varsinkin jos ei pysty pitämään minkäänmoisista rutiineista kiinni. Tuntui myös että tässä sitä katselen kun ihmiset nautiskelevat... ja luovat sääliviä sekä hiukan syyttäviä silmäyksiä. Mimosakin tuntui viestivän että minkä äiti mulle teit. Tänään kaikki tuntuu kyllä jo huomattavasti valoisammalta.).

Lounaalle pysähdyimme Salang Villageen. Se sijaitsee Tiomanin pohjoisosassa pienessä poukamassa. Paikka tuntui heti asteen verran helpommalta, kuin oma vuoristoresorttimme, ja olimme valmiit melkein heti vaihtamaan majapaikkamme sinne. Salang on pieni kylä, joten majoitusvaihtoehtoja on useampia, samoin ravintoloita. Seutu oli tasaisempi ja rattailla liikkuminen olisi helpompaa. Erään resortin pihassa käyskenteli useita apinoita ja ravintolan takana olevassa lammessa yli metrin mittaisia liskoja. Onneksi emme hätäilleet, sillä rankan retken jälkeen Banuba resorttiin paluu tuntui kuin kotiin paluulta.

Banuba beachilla on vain yksi ravintola ja alkuun paikka vaikutti liiankin hiljaiselta. Rupesimme itsekin miettimään, mitä me nyt oikein haluamme; rauhaa vai vilinää? No nyt tuntuu siltä, että olemme oikeassa paikassa ja tästä jatkamme jossain vaiheessa Salang Villageen.
Oma mökkimme on pieni kuuma säiliö, mutta omalta terassilta näkymä suoraan merelle, eikä kukaan näe parvekkeellemme (ainakin siltä tuntuu!). Täytyy lisätä kuvia kunhan meillä on kunnon nettiyhteys. Toivottavasti seuraavalla päivityksellä palovammat ovat parantuneet ja olemme muutenkin asettuneet kunnolla!